

UNDEFEATED TRIPLE CROWN WINNING STALLION - 1ST GI BREEDERS'
CUP JUVENILE, 1ST GI HOPEFUL STAKES, 1ST GII REMSEN STAKES, 1ST GII CLASSIC
DERBY
Puedo Con Todos on kovaluonteinen ori, jonka kanssa harva tulee toimeen. Se istuisi mieluiten itse johtajan pallilla, mutta määrätietoisilla otteilla ja antamatta koskaan yhtään periksi voi orin kunnioituksen voittaa puolelleen. Puedo Con Todos saapui Cullamoreen kaksivuotiaana ja vielä melkoisen raakana, vaikka se oli kuulemma ollut valmennettavana jo puolisen vuotta. Jo tullessaan ori oli pahatapainen ja kiukkuinen niin ihmisiä kuin muita hevosia kohtaan. Se onkin monesti käytetty eläinlääkärin vastaanotolla, mutta mitään vikaa ei koskaan ole löytynyt - taitaa herra vaan olla tulisieluinen luonteeltaan ... Teoriaa tukee myös orin nimi "Mulle ei kukaan mahda (mitään)".
Puedo Con Todosia käsiteltäessä on paikalla oltava aina kaksi henkilöä tai hoitajan on tunnettava ori läpikotaisin, sillä ori voi etenkin huonoina päivinään helposti muuttua vaaralliseksi, mikäli sen hoitaja ei osaa täydellisesti lukea sen mielenliikkeitä. Taluttaessakin sen hallitsee paremmin kahden ihmisen voimin. Puedo Con Todos toimii tuttujen ihmisten kanssa melko hyvin, kunhan kaikki hoitotoimenpiteet tehdään aina saman kaavan mukaan. Mikäli rutiineista poiketaan liikaa, alkaa ori hermoilla ja voi hyvinkin purra tai potkaista, joten sen kanssa saa todella olla tarkkana.
Kilparadalla Puedo Con Todos on voittamaton. Lähtökarsinasta
se ampaisee kuin tykin suusta ja yleensä ori ottaa johdon jo aikaisin.
Se on erittäin sisukas eikä suvaitse muita lähelleen vaan
mielummin juoksee kahta kovemmin päästäkseen roikkujista
eroon. Jos se on kerran päässyt johtoon, se ei enää
päästä muita ohitse sanoi jockey mitä. Ratsastajalle
tämä herra ei ole kovinkaan mukava kilpailtava, sillä se
yleensä sulkee itsensä täysin apujen ulkopuolelle, heti kun
lähtökarsinaan päästään. Raippaa ei Puedo
Con Todosin selässä oleva voi pitää, sillä ori
nakkaa jokaisen raipallisen maistelemaan hiekkaa.
Puedo Con Todos is truly fierce. One must be determined but also careful
when handling him, because he might bite or kick if everything does not
go according to his plan. Puedo Con Todos is invincible, when it comes to
racing. He is a fast starter and usually likes to take an early lead and
keep the position till the finish line. His jockey rarely can affect him
when racing, as he is really stubborn and likes to do things his way. Puedo
Con Todos retired from racing after his 3-year-old season with an undefeated
record and having won the Triple Crown in CAS XX.
![]()
Puedo Con Todosin isä Marte Y Saturno on musta suurikokoinen ori, joka kilpaili lähinnä 7-8 furlongin nurmimatkoilla. Ori saavutti statistiikat 15: 9-3-0-0 ja voitti monia miljoonia dollareita urallaan. Se menestyi erinomaisesti myös arvokilpailuissa. Sittemmin ori on jättänyt suuren katraan jälkeläisiä, jotka ovat menestyneet melko vaihtelevasti kilparadoilla.
Emä Onda kilpaili 6-7 furlongin matkoilla ja voitti parhaimmillaan Grade II -tasolla. Tamman statistiikoiksi muodostuivat 25: 7-7-1-6. Se varsoi kilpailu-uransa jälkeen kolme kertaa, minkä jälkeen se myytiin tiinehtyvyysongelmien vuoksi eläkekotiin maastoiluratsuksi. Ondaa on sittemmin satunnaisesti nähty helpoissa koulu- ja esteratsastusluokissa.
| Marte Y Saturno 15: 9-3-0-0, $3,140,000 - m 169cm |
Iron Head m 166cm |
| On My Way to Venus trt 174cm | |
| Onda 25: 7-7-1-6, $578,000 - trn 173cm |
Omega trn 169cm |
| Tres Ojos rn 170cm | |
CAS22 f Bizant KDR (out of Beautiful
South, GI 25: 6-4-7-2, €1,051,800, middle distance stayer)
CAS22 f Buena Conducta VFU (out of Mala Conducta,
GI 10: 5-2-0-0, €735,000, miler)
CAS22 f Coco Molina Feig (out of Avenue
Shopper, GI 14: 6-1-5-2, €1,703,300, miler)
CAS22 f Daymor
Primavera (out of Piece
of Gold, UR 14: 7-1-2-1, €845,000, miler)
CAS22 f Dreams of You VFU (out of Still
Keep Dreaming, GI 18: 9-1-1-1, €3,038,000, middle distance stayer)
CAS22 f Fruit Punch CTB (out of Fruit
Drop, GI 7: 5-1-1-0, €697,156, middle distance stayer)
CAS22 c Hasta
La Vista DMOR (out of Divine
Design, UR 18: 6-2-2-1, €617,000, sprinter)
CAS22 f La Asesina Volvió VFU (out of La
Tentación, UR 18: 3-9-1-1, RD$518,400, miler)
CAS22 f Oasis de Amor VFU (out of Oasis de
Fantasia, GII 7: 5-0-2-0, €442,000 & £45,416, miler)
CAS22 f Pulse VFU (out of Fever, UR, miler)
CAS22 f Qué
Pasa DMOR (out of Khaya
Magnolia, GIII 16: 3-7-2-1, €221,600 & $32,000, middle distance
stayer)
CAS22 c Quien Contra Mi VFU (out of Bomba de
Tiempo, GII 25: 5-4-7-2, €503,601 & $40,125,
sprinter/miler)
CAS22 c Rey de Reyes VFU (out of Mijas
Sunrise, GII 15: 4-5-3-0, $94,386 & €260,900,
sprinter/miler)
CAS22 c Schizophrenic Feig (out of Hallucination,
GI 16: 8-3-2-1, €6,503,000, middle distance stayer)
CAS22 f Spicy Spirit SNAK (out of Need
for Speed GA, GI 41: 8-8-6-6, €2,291,000, stayer)
CAS22 varsa (out of Post
Some Secret, GI 14: 6-3-3-0, €1,588,000, sprinter)
CAS22 varsa (out of Most
Wanted, GI 12: 6-4-1-0, €1,740,000, middle distance stayer)
CAS22 varsa (out of KR
Risky Road, GI 16: 4-1-2-1, €552,500 & $331,250, miler)
CAS22 varsa (out of Velveridoo
SKY, GI 10: 3-2-2-0, €616,000, middle distance stayer)
CAS24 c Hellraiser VFU (out of Gata Gangster,
GI 13: 5-2-6-0, €1,148,000, sprinter)
CAS24 c Oxygen VFU (out of Oasis de Fantasia,
GII 7: 5-0-2-0, €442,000 & £45,416, miler)
CAS26 c Papa Dios Me Dijo VFU (out of Mala Conducta,
GI 10: 5-2-0-0, €735,000, miler)
![]()
Puedo Con Todos muutti Cullamoreen huonosti valmisteltuna kaksivuotiaana ja ori ilmoitettiin ensimmäisiin startteihinsa lähinnä harjoitusmielessä. Radalle päästessään se kuitenkin yllätti kaikki ja peittosi helposti vastustajansa. Se kehittyi valmennuksessa nopeasti ja päätettiin siirtää kilpailemaan korkeammalla tasolla, josta se myös otti suoraan voiton. Ensimmäisessä arvokilpailussaan Grade II -tason Remsen Stakesissa ori yllätti jälleen, sillä sen ei uskottu pärjäävän enää vaativammassa seurassa, ja se päätettiin ilmoittaa erinomaisen kaksivuotiskauden päätteeksi Breeders' Cup Juvenileen. Sitä ennen ori starttasi vielä Grade I -tason Hopeful Stakesissa, seitsemän furlongin lähdössä kaksivuotialle ja voitti tapansa mukaan. Breeders' Cup Juvenileen Puedo Con Todos sai ainoastaan yhden vastustajan, jonka se peittosi ylivoimaisesti.
Kolmivuotiaana Puedo Con Todos oli paremmassa kunnossa kuin koskaan. Se
aloitti kilpailun maaliskuussa Grade II -tason Classic Derbyssä Dubaissa,
jossa ori juoksi kovassa seurassa, mutta voitti tapansa mukaan johtaen lähtöä
lähes alusta loppuun. Seuraava etappi orin uralla oli Triple Crown:
kolmiosainen koitos, jonka voittoon harva pystyy. Cullamoressa oltiin varovaisen
toiveikkaita orin menestyksen suhteen, mutta voitto ei ollut selvä,
sillä kolmoiskilpailu on aina kovatasoinen ja Puedo Con Todos on maileri:
12 furlongin Belmont Stakes saattaisi olla sille liikaa. The Kentucky Derbyssä
ori vei voiton kotiin puolella hevosenmitalla. Preaknessissa se sai huonon
startin ja jäi joukon hännille. Sisukas kiri kuitenkin pelasti
orin ja se yllätti voitosta kamppailleen kärkikaksikon täysin.
Voitto oli vain turpakarvan varassa! Belmontissa ori juoksi sisukkaasti
ja otti johdon jo puolimatkassa, säilyttäen sen aina loppuun asti!
Grade I, 10: 10-0-0-0, €7,314,618
kaksivuotiskausi - two-year-old season -
6: 6-0-0-0, €1,336,600
30/01/11 - 1st - Cullamore Ireland, maiden 8f on dirt for
2yo c&g, 1/3 €20,000
11/02/11 - 1st - Cullamore Ireland, allowance 8f on dirt for
juveniles, 1/3 €25,000
04/03/11 - 1st - Laukkajaos, GIII 8f on turf, 1/5 €95,600
01/04/11 - 1st - Sasnak Racehorses, GII Remsen Stakes,
9f on dirt for juveniles, 1/5 €126,000
12/04/11 - 1st - Stormsky Stable, GI Hopeful Stakes,
7f on dirt for juveniles, 1/7 €170,000
17/04/11 - 1st - Laukkajaos, GI Breeders' Cup Juvenile,
8.5f on dirt for juvenile c&g, 1/2 €900,000
kolmivuotiskausi - three-year-old season -
4: 4-0-0-0, €5,978,018
08/05/11 - 1st - Laukkajaos, GII Classic Derby, 9f
on dirt for 3yo, 1/6 €700,000
23/05/11 - 1st - Laukkajaos, GI The Kentucky Derby,
10f on dirt for 3yo, 1/8 €900,000
27/05/11 - 1st - Laukkajaos, GI The Preakness Stakes,
9.5f on dirt for 3yo, 1/5 €450,000
31/05/11 - 1st - Laukkajaos, GI The Belmont Stakes,
12f on dirt for 3yo, 1/5 €450,000
Triple Crown -voittaja v. CAS 20, + $5,000,000 (muutettu euroihin,
€3,478,018)