©Lydia A. Williams




Pyrimme hevoskasvatuksessamme mahdollisimman hyviin varsoihin, minkä vuoksi myös jalostusoreiksemme päätyvät hevoset valikoidaan huolellisesti. Jalostusoripuolelle siirretään vain menestyksekkään kilpauran juosseet, kohtalaisen rakenteen ja sopivan luonteen omaavat yksilöt, joilla on myös suvun puolesta mahdollisuuksia periyttää hyviä ominaisuuksiaan jälkeläisilleen. Las Rocasin oritalli on viisipaikkainen ja se sijaitsee kilpatallin vierellä. Joka vuosi Las Rocas pitää avointen ovien päivän, jolloin oreihimme voi tutustua tutustua lähemmin.

Vuosien varrella Las Rocas on ollut osallisena luomassa useita menestystarinoita ja kehittämässä uusia ja kantavia isälinjoja laukkahevossukuihin. Las Rocasin oritallissa ovat asuneet muun muassa Triple Crown -voittaja Puedo Con Todos ja The Preakness Stakes ja Wood Memorial -voittaja Seguroski. Olemme onnistuneet erinomaisesti valikoidessamme nuorista oreista mahdollisia menestyjiä, ja nyt katseet ovatkin kääntyneet sellaisen kasvattamiseen kotitallilla.

Tällä hetkellä Las Rocasissa on 5 aktiivisesti jalotuskäytössä olevaa oria.




Siiven orit eivät ole käytettävissä ulkopuolisille tammoille. Not available for breeding.


i. Cumbiaton - e. Terracotta
Grade I, 30: 6-6-9-4, €1,483,673, middle distance stayer
1st: GI Pure Poison SNAK Stakes; 3rd: GI Arlington Million, GI Santa Anita Handicap

Contender yllätti menestyksekkäällä kilpaurallaan, sillä sen vanhemmat ylsivät urallaan vain GIII-voittoon, mutta Contender menestyi upeasti myös Grade I -tasolla. Sen kilpaura huipentui Breeders' Cup Turfiin.

©Rich Hill Stud

i. El Cartel - e. Flow Factory (suku evm)
Grade II, 15: 4-1-4-5, €1,427,180, miler
1st: GII Illinois Derby; 2nd: GI Poison Cove Stakes; 3rd: GI The Belmont Stakes


Chileläissyntyinen El Cangri teki loistavan kaksivuotiskauden ja jatkoi menestyen myös kolmivuotiaana. Orin kilpauran kohokohtia ovat Triple Crowniin osallistuminen ja Grade II -tason Illinois Derbyn voitto.
©Xanthus Farm


i. Young N Rebellious - e. Seventh Heaven
Grade II, 25: 5-7-5-1, €1,059,801, middle distance stayer
1st: GII Stephen Foster Handicap; 3rd GII Black Humour Stakes, UG Breeders' Cup Dirt Mile

Fast N Furious on Cullamoren Dominikaanisen tasavallan ensimmäinen kasvatti eikä pettänyt odotuksia! Se teki tasaisenvahvan kilpauran voittaen aina Grade II -tasolla asti.

©Lydia A. Williams


i. Imperialist - e. Horsepower
Grade I, 19: 5-4-4-3, €882,200, miler
1st: GI Suburban Handicap; 2nd: UG Birdstone Stakes; 3rd: GII Arkansas Derby

Hegemony teki erinomaisen kilpauran jääden vain muutaman kerran rahasijojen ulkopuolelle koko kolmikautisen kilpauransa aikana. Sillä on hyvä kilpahevosen luonne: se on sisukas, mutta kuuliainen ja ajoittain jopa kiltti.

©Valor Farm

i. Tiger Stripes - e. Veronica (suku evm)
Grade II, 21: 4-9-3-1, €518,800, middle distance stayer
1st: GII Prix Au Revoir ZZZ; 3rd UG Birdstone Stakes


Tiger's Instinct on kyvykäs keskimatkanjuoksija, joka kilpaili kolme kautta ja parhaimmillaan ori voitti Grade II -tason Prix Au Revoir ZZZ -lähdön Ranskassa. Tiger's Instinctin toivotaan jättävän jälkeläisilleen kestävyyttä ja rauhallista luonnettaan.
©Candice Chavez



 

// virtuaalitalli - a sim-game stable // 0