

2ND GI ALL UP TO YOU STAKES
Amor Amor Amor on syntynyt ja kasvatettu Cullamoressa. Se edustaa hieman
uudempia cullamorelaisia sukulinjoja, sillä oriin isänisä
Admiral My Decision syntyi vuoden 2005 puolivälissä ja juoksi
ensimmäiset starttinsa vuoden lopulla. Admiral My Decision ei tehnyt
hyvää kilpauraa, mutta poikansa Aston Martin VFU juoksi sitäkin
hienomman uran voittaen yli puolet starteistaan, ja pojanpoika jatkoi samoilla
linjoilla!
Amor on luonteeltaan suorasukainen ja sen vuoksi myös helppo käsiteltävä. Ori ei ole pitkävihainen tai käy kiinni kun selän kääntää, vaan ottaa niin sanotusti kritiikin nöyränä vastaan, vaikkei jatkuvasta sättimisestä pidäkään. Hellyydenkipeäksikin Amoria voisi kutsua: se rakastaa rapsutuksia, pitkiä harjaussessioita ja yleensäkin seuraa. Taluttaessa ja kilpailupaikoillakin Amor on hyväkäytöksinen eikä turhia rieku. Se tuntuu omaksuneen itselleen jollain tapaa kuninkaallisen roolin: kävellessään ori kulkee elegantisti pää korkealla valiten tarkasti askeleensa ja tarkkaillen ympäristön tapahtumia rauhallisena. Tammoille se saattaa tosin höristä kohteliaan tervehdyksen.
Radalle mentäessä Amor tuntuu kasvavan alla. Ori saa hirveästi
lisää puhtia itseensä, kun sen kaviot koskettavat radan pintaa.
Selästä käsin Amor ei kuitenkaan ole millään tapaa
haastava, oria saattaa joutua hieman rauhoittelemaan vauhdin kanssa, mutta
muuten se pysyy hyvin avuilla. Amor rakastaa juoksemista ja on aina tyytyväisellä
päällä, kunhan on päässyt vähän päästelemään
aamuharjoituksissa. Kilparadalla Amor ei ole sen kummempi kuin kotona: se
kuuntelee ensisijaisesti jockeynsä pyyntöjä, mutta toisinaan
se on provosoitunut tekemään päätöksiä itsenäisestikin
päästäkseen siirtymään johtoon, jos sopiva rako
eteenpäin pääsemiseksi on löytynyt.
Amor Amor Amor comes from Grade I bloodlines. His sire Aston Martin run
to the victory in six of his eleven races and his offspring have also proved
to be great racehorses. Amor Amor Amor is good-tempered and really easy
to handle. He was not a phenomenal racehorse, but still won on Grade I level,
too.
![]()
Amor Amor Amorin isä Aston Martin kilpaili loistavan kilpauran voittaen yli puolet starteistaan ja tienaten yli miljoona virtuaalidollaria. Aston Martin on jättänyt Amorin lisäksi muun muassa orin Ash Overload VFU (GII, 12: 5-1-3-2, €378,000 & $205,000, e. Argentine CTB, jalostusorina Carter Thoroughbredisa) ja tammat Africa VFU (GI, 5: 2-0-0-1, €175,000 & $20,000) ja Air Magic VFU (GI, 9: 3-2-2-0, €521,700, e. America VFU).
Amorin emä Wild Senses voitti peräti seitsemän 19 startistaan ja rautias liinaharjainen tamma tienasi yli miljoona virtuaalidollaria kilpaurallaan. Sen isä Wilsong vaikutti pitkään Sasnakissa jalostusorina ja on jättänyt useita GI-tason hevosia. Wild Sensesistä on Amorin lisäksi mm. t. Malibu Express VFU (i. Redrock Maelstrom), joka teki hyvän kilpauran voittaen muun muassa Grade I -tason Humana Distaffin.
| Aston Martin VFU rn 168cm - GI, 11: 6-2-3-0, $1,261,000 |
Admiral My Decision rn 167cm - UG, 11: 0-4-2-4, €40,000 & $198,200 |
| November Rain rn 159cm | |
| Wild Senses VFU rt 161cm - GI, 19: 7-3-3-2, $1,047,279 |
Wilsong trn 168cm - 42: 4-3-5-5, €40,900 |
| Seventh Sense km 166cm - UG, 46: 7-3-1-4, $48,540 | |
CAS20 f Adoration
VFU (out of Sensation VFU, GI 8: 4-0-1-2,
€664,000 & $20,000, sprinter/miler)
1st: GII Woody Stephens Breeders' Cup Stakes,
GIII Cornwallis Stakes
CAS20 f Cool
Love VFU (out of Cool Passion VFU, GIII
17: 2-3-4-3, €371,800 & $50,000, sprinter)
CAS21 f Affection VFU (out of Sensation VFU,
GI 8: 4-0-1-2, €664,000 & $20,000, sprinter/miler)
CAS21 c Ashtray Heart VFU (out of Finerthingsinlife
VFU, GII 15: 3-5-2-1, €725,800 & $63,000, sprinter)
CAS22 f Sweet Romance RVC (out of Lost
in Crowd RVC, GI 6: 2-0-1-0, €155,000 & $20,000, sprinter)
CAS23 f Simply Love VFU (out of Simply the
Best VFU, GI 14: 6-2-1-3, €1,555,000 & £31,000, sprinter)
CAS24 c Armageddon VFU (out of Light Blue VFU,
GI 6: 3-2-0-1, €544,000, sprinter)
CAS24 f Treasuresinlife VFU (out of Finerthingsinlife
VFU, GII 15: 3-5-2-1, €725,800 & $63,000, sprinter)
CAS25 c Addio VFU (out of Obsession VFU, GI
14: 5-2-2-3, €2,147,600 & $30,000, sprinter/miler)
CAS25 c Amuleti VFU (out of Morning Glory VFU,
GII 20: 3-4-3-6, €2,435,200, middle distance stayer)
![]()
Amor Amor Amor kilpaili lähinnä 5-6 furlongin matkoilla, joilla
myös sen parhaat kilpailutulokset on saavutettu. Ori rikkoi maidenin
toisessa lähdössään ja siirtyi Grade I -tasolle jo kaksivuotiaana.
Ensimmäisen kuninkuusluokan voittonsa ori juoksi kolmivuotiaana Chorounge
Thoroughbredsissä.
Grade I, 10: 3-3-0-2, €602,500 & $125,000, sprinter (5-10f)
kaksivuotiskausi - two-year-old season -
4: 1-1-0-1, €116,500 & $35,000
26/06/10 - 5th - Driftaway, maiden 10f dirt, 5/8 €2,500
29/06/10 - 1st - Cullamore Ireland, maiden 6f turf, 1/2 $15,000
29/06/10 - 4th - Cullamore Ireland, Cullamore Sprint GI 5f dirt,
4/5 $20,000
25/07/10 - 2nd - Milestone, GI 9f turf, 2/2 €114,000
kolmivuotiskausi - three-year-old season -
1: 1-0-0-0, €150,000
17/08/10 - 1st - Chorounge Thoroughbreds, GI 6f 3yo+, 1/5
€150,000
nelivuotiskausi - four-year-old season - 4:
0-2-0-1, €146,000 & $90,000
26/11/10 - 7th - Driftaway, GI 6½f on turf for 4yos+, 7/12
26/11/10 - 2nd - Carter Thoroughbreds Thoroughbreds, GI 6f on dirt,
2/3 €108,000
28/11/10 - 4th - Driftaway, GI 6½f on turf for 4yos+, 4/5
€38,000
01/12/10 - 2nd - Cullamore Dominican Republic, GI All Up to You,
6f on dirt, 2/6 $90,000
11/01/11 - 1st - Driftaway, GI 6½f on turf for 4yos+,
1/5 €190,000